tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kooikerhondje erikoisnäyttely

pidettiin viime lauantaina 11.6.2016 Asikkalan Vääksyssä. VeldaOlli -pentueesta mukaan oli ilmoitettu pojat Nano ja Junnu, sekä tytöt Nappi ja Sofi. Olin ilmoittanut myös Damliers-kasvattajaluokan ja Veldalle jälkeläisluokan.

Meillä sitten tietysti pahimmoilleen aloittivat tytöt juoksunsa, Velda ensin ja sitten perään Sofi, eikä siinä vielä kaikki, täällä juoksee myös Dana ja Doris, sekä Marin luona Peppi (9 kk). Päätin sitten, että kahta juoksuista narttua en ota mukaan, niin peruin Veldan jälkeläisluokan. Nämä ovat Sofin ensimmäiset juoksut (ikä 18 kk) ja tyttö on ollut enemmän kuin hämillään. Näyttelyesiintyminenkään ei oikein onnistunut tavalliseen tuttuun tapaan kun tyttö ei halunnut seisoa, vaan istahti aina pyllylleen ja häntäänsä ei uskaltanut heiluttaa vaan roikotti sitä alhaalla.

Näyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 90 (44+46) kooikerhondjea. Urokset arvosteli Alie Bennink-Smies ja nartut Carla Snels, Hollannista. Kasvattajaluokkia esitettiin viisi ja ne arvosteli Alie Bennink-Smies.

Tässä VeldaOllit arvosteluineen.


Damliers Olly Jr "Junnu" ERI1-SA, PU3-SERTI 



Damlier Odeon "Nano" ERI2, näyttelyn PARAS PÄÄ


Damliers Oprah "Nappi" EH2


Damliers Odette "Sofi" EH3



Damliers ROP-kasv., KP 



Hieno näyttelypäivä kaiken kaikkiaan ja sen vielä kruunasi kasvattajaluokan voitto. 
ISO KIITOS! pentujen omistajille. Te teitte tämän mahdolliseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti