perjantai 28. elokuuta 2015

VeldaOlli pentujen tapaaminen

pidettiin 2.8.2015 Lempäälässä. Olipa kiva kun paikalle pääsi niin moni, vain Tico puuttui. Onneksi kuitenkin Tico perheineen kävi viikolla meillä kylässä ja näin sitten hänetkin ihan livenä.


Aluksi hiukan tutustuttiin toisiimme ja kerrottiin kuulumisia. Jonka jälkeen lähdettiin yhteiselle lämmittelylenkille.
 
Moi, tällainen katras me sitten saatiin aikaan. 
 


Lenkin jälkeen siirryimme SportDogParkkiin, josta olin varannut meille pariksi tunniksi kentän. Siellä  pentuagilityä Outin opastuksella.

Nappi

Hilja

Junnu

Lenni

Nano

Pentuaksailun jälkeen pentuleikkiä ja sit lopuksi jäähdyttelylenkille.
 

 

Ja  olihan se sitten otettava se pakollinen yhteiskuva.
 
Velda, Hilja, Lenni, Sofi, Nano, Junnu, Nappi ja Olli 

Oli ihana huomata miten kauniita ja hyväluonteisia kaikki olivat ja mikä parasta jokaisella näyttäisi olevan moottoria työskentelyyn. Näissä on potentiaalia vaikka mihin.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Pori KV 1.8.2015

Meidän pennuista mukana oli Nano ja Nappi hienosti menestyen.


Nano ROP-pentu ja Nappi VSP-pentu.



ONNEA !
Merja & Nano ja Reija & Nappi.

tiistai 25. elokuuta 2015

Tico kävi kylässä

30.7.2015. Ticosta oli kasvanut komia poika. Voi sitä jälleen näkemisen riemua :)
 
 
No moi sisko, otetaanks painit.


No mikä ettei.
 

Osataan me olla joskus paikallaankin, namin toivossa.


Ja taas näitä paikollisia poserauskuvia.

Ja vielä Velda-äipänkin kanssa.

maanantai 24. elokuuta 2015

Demin aika mennä ol

 
Issuexen Lilli "Demi"
30.7.2003 - 28.7.2015
 
 
Tuhkasi vapauteen päästin, sinun paikkaan rakkaaseen.
Siellä Demi koiraenkelinä laumaamme seurata voi.